torstai 9. lokakuuta 2014

lastenhuone


Poikien huone on edistynyt nyt taas sen verran, että Okon vanhat String-hyllyt on saatu seinälle vanhojen lastentarhakalusteiden yläpuolelle ja Otsolle on jo tilattu samanlainen sänky kuin Okollakin. Vanhat junahyllyt ovat myös menossa seinälle sänkyjen yhteyteen. Eihän Otsoliini huoneeseensa vielä muuta, eikä varsinkaan isojen sänkyyn, mutta halusimme huoneen valmiiksi ja sänkyä voi hyödyntää yövieraiden tullessa. Okon sänkyyn tilattiin samalla patjan jatkopala, sekä pidempi petari. Okon sänky on sittemmin konkurssiin menneen Sievä kalusteen Jatkopuu ja ehdin jo harmitella, ettei Otsolle saa samanlaista, mutta eipä hätää, Vepsäläinen myy sitä edelleen (tai taas), sillä mallille on saatu uusi valmistaja.

Huone sai maton parisen viikkoa sitten, kun keksin kokeilla sinne olohuoneen mattoa. Tuo mummilan naapurin kutoma matto on laatutavaraa ja ollut meillä jo monta vuotta käytössä, mutta nyt syksyn tullen halusin kokeilla olohuoneeseen jotain talvisempaa. Aito matto on haaveissa, mutta toistaiseksi tyydymme vähemmän aitoon, sellaisee aidon näköiseen, joka löytyi varaston uumenista. Onneksi sitä ei oltu laitettu vielä kiertoon, vaikka kovasti meinasin silloin muuton yhteydessä. Pojat saivat myös yöpöytäni, sillä Otson sänky on tällä hetkellä minun puolellani sänkyä, eikä yöpöytä mahdu siihen. Toisaalta, aika turha muuten koko pinnasänky - tämäkin vauva nukkuu kainalossa.

Johtojen langoitus on edelleen käynnissä. Poikien huoneessa on kaksi langoitettua valaisinta ja nyt työn alla on Okon vanha pululamppu, jota pikkuinen runteli vauvana niin innokkaasti, että se piti poistaa pinnasängyn yhteydestä. Ehkäpä pulu kokee täällä uuden tulemisen, on ainakin enemmän seiniä löytää sille hyvä paikka.

The boys' room is getting ready soon. The boys got the so called master bedroom as they're needing the space more than us. Otso will be getting a similar bed as Okko has, even though he'll not be sleeping in it yet. The "new" rug is from our living room and the night stand is actually mine.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Minusta on mukava katsella poikien huoneita kun kohta pääsee itsekkin sellaista sisustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos dipsukka! Meillä on tuollainen aika neutraali linja - se näyttäisi tuolta, vaikka meillä olisi tyttöjäkin. :)

      Poista
  2. Hi ! I love your blog and you house is beatiful
    Angelica

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!