maanantai 13. tammikuuta 2014

kaikenlaista sitä

Kuva on jo viime viikolta. Hiljaista on pidellyt myös kameran kanssa.
Vaikka blogissa onkin pidellyt hiljaista, on meillä muuten pistetty ranttaliksi. Eihän se toki riitä, että tässä ollaan hyvin raskaana ja pikkuhiljaa orientoidutaan toivottamaan uusi ihminen tervetulleeksi (tosin äitiyslomaankin on vielä tovi), vaan me päätettiin lisäksi ottaa hieman jännitystä elämään ja alkaa puuhaamaan kodin vaihtamista. Rakkaan kodin myynti alkaa tällä viikolla ja uusi kotikin olisi jo kiikarissa. Nyt vaan sormet ristissä toivotaan, että kaikki menee meidän toivomalla tavalla. Joku wind of change taisi puhaltaa päin naamaa, kun samalla innolla päätettiin vaihtaa autokin - eihän sitä nyt sovi jättää asioita puolitiehen. Katsokaas, sellaisia me ollaan tuon isimiehen kanssa - ollaan yleensä ihan rauhallisen tyytyväisinä, mutta sitten kun päätetään toimia, me toimitaan.

PS: Joku luova kausi on edelleen päällä ja mieli halajaisi sisustamaan uutta kotia. Vaan täytyy pitää maltti vielä. Tosin nyt kun olen alkanut harjoittelemaan yövalvomisia varten (ihan todella ärsyttävää muuten), voin kertoa, etten ole sen syvällisempiä miettinyt, kuin ihan vaan sisustusjuttuja. No, eipähän ole ainakaan mitään kovin kuormittavaa mietittävää.

16 kommenttia:

  1. Voi, kuulostaa jännittävältä 😊. Tsemppiä uusiin tuuliin ja etenkin loppuraskauteen! ❤

    VastaaPoista
  2. Yöllä on just mainiota sisustaa (mielessään). Paitsi se on niin jännittävää puuhaa, ettei uni meinaa tulla kun sen aloittaa.

    Jännää. Muutot on aina mukavia.

    Mulle ei saisi puhua (mullehan sä tän henkilökohtaisesti kirjoitit :D ) muutosta. Tulee itselle heti kateus ja muuttokuume pukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsihii, voi kyllä, yösisustaminen on hauskaa. Ja suurinpiirtein ainoa asia, jota yöllä kannattaa velloa mielessään.

      Juu, tämä teksti oli sinulle! ;D

      Poista
  3. Uusi koti, voi kuinka jänskää! :) Meillä oli talonrakennus silloin meneillään kun Okko syntyi ja unettomina öinä oli aikaa sisustaa uutta kotia päässään, kyllä oli muutto sitten aikanaan helppoa kun jokaisen huokalun, tavaran ja taulun oli sijoittanut paikalleen jo kymmeniä kertoja! ;) Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan, peukkuja! <3

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piia! Toivotaan parasta! Onhan tässä nyt jännitystä sitten loppuraskauteen. Tänään muuten tasan 10 viikkoa laskettuunaikaan.

      Poista
  4. Ohoh, melkoisia muutoksia siellä, vauhdikkaasti alkaa vuosi! :) Toivotaan että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan! Pidän peukkuja pystyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon littleB! Tämä kyllä kuvastaa meitä mainiosti; joskus me vaan laitetaan ranttaliksi, kun on tarvetta. :D

      Poista
  5. Oi, vanha kunnon pesänrakennusvietti keskimääräistä voimallisempana siis. ;) Mutta peukutuksia kaupantekojen sujumisille ja asunnonvaihdon onnistumiselle. Tuo yövalvominen on kyllä ärsyttävää, mutta onneksi on sentään mukavaa mietittävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mutta ei se siivous nyt niin nappaa kuitenkaan. Pitäisi napata tulevia näyttöjä varten. :/ Ja kiitos!

      Poista
  6. Tsemppiä kodinvaihtoon ja erityisesti valvomiseen! Minua varsinkin keskimmäinen raskaus valvotti kovasti, on ikävää kun ei saa nukuttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liina! Onneksi ihan joka yö ei tarvitse valvoa ja viime yönäkin sain unta joskus klo 23 tai ennenkin, mutta sitten olin hereillä jo ennen puoli viittä. Onneksi nukahdin uudelleen jossain vaiheessa. Joinakin öinä unta on tullut jopa vain kolme tuntia!

      Poista
  7. onnea paljon!
    oon ihan tipahtanut kärryiltä kun en oo ehtinyt/jaksanut blogeja lukea pitkään aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon misu! Enkä minä sitä ole niin huudellutkaan.

      Poista
  8. Onnea raskaudesta ja tsemppiä muuttokuvioihin! ♥

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!