lauantai 19. lokakuuta 2013

lemppareita

Kaisa haastoi minut jo syyskuun alussa kertomaan lempijutuistani. Sopiihan se - joihinkin asioihin löytyy selkeät suosikit ja toiset jutut ovat enemmän sellaisia, että otetaan, mitä eteen sattuu. Otin siis vapauden jättää joitain juttuja pois, sillä vastaukset olisivat olleet vähintäänkin tylsiä. Tylsä tästä listasta tuli silti.

Kengät
Minulla oli ennen himo Biancon kenkiin ja kävin siellä yhtenään. Myös Vagabondin kengät miellyttävät kovasti. En kuitenkaan nykyisin suosi enää mitään tiettyjä, enkä enää osta kenkiäkään usein.

Tennarit
Omistan useammat parit Puman tennareita. Tennarit ovatkin minun kenkäni, en viihdy korkkareissa. Varsinkin, kun olen käytännön ihminen ja kävelen paljon, sekä kuljen työmatkatkin julkisilla.

T-paita
En tykkää t-paidoista yhtään. Olen hihojen ystävä. Kotona käytän hihattomia toppeja. Shoppailen nykyisin tosi vähän, varsinkin vaatteita ja tuntuu, ettei kaapissa ole mitään kivoja riepuja. Ne vähätkin ovat tavoilleni uskollisesti mustia - kätevä yrittää kaivaa aamulla kaapista paitoja, kun puolet kaapin sisällöstä on mustaa trikoota ja loput sitten sinisiä farkkuja tai joitain mustia housuja.

Laukku
Olen aina pitänyt laukuista. Laukku on ollut usein palkintolahja itselleni ja varmaan kaikilta ulkomaanmatkoilta olen tullut kotiin uuden laukun kanssa. Viime vuosina olen panostanut laatuun. Keväiseltä Pariisin reissulta ostin Longchampin nahkalaukun. Laatu kestää ja nahka vaan paranee käytössä. Kaapissa on myös useita Marimekon laukkuja, jotka saavat odottaa siellä uutta tulemistaan.

Lompakko
Olin aika iäkäs, kun menin autokouluun. Olin jo 26-v ja vanhin koko ryhmästä. Kun kortti irtosi, ihan ekalla kerralla, palkitsin itseni. Ostin hajuvettä (Miracle, sopi siihen läpäisyyn ekalla yrittämällä, heh), ajokortin mentävän lompakon ja aurinkolasit, autoiluakin ajatellen tietty. Se sama lompakko on edelleen käytössä. Sellainen ihan tavallinen ja musta.

Aurinkolasit + silmälasit
Niin ne aurinkolasit. Koska olin jo etukäteen päättänyt palkita itseni suorituksesta, menin heti tammikuisen inssin jälkeen optikolle ja testailin kivoja laseja. Päädyin melko tyyriisiin, mutta ne ovat olleet minulla käytössä jo 7,5 vuotta. Että ovat kyllä hankkineet hintansa. Olen sitä mieltä, että usein on kannattavampaa ostaa ne vähän laadukkaammat. Silmälasit ovat taasen Alain Miklin mallistosta. Käytän niitä ainoastaan töissä.

Kello
Tuo Calvin Kleinin kello minulla on ollut joulusta 2000. Ihana mieheni osti sen lahjaksi ja kello on edelleen ihana. Olin haaveillut siitä ja sanonut, että hankin sen itselleni valmistujaislahjaksi, mutta sitä nyt olisi saanut odottaakin, sillä opinnot olivat vasta alussa.

Korut
Tykkäsin ennen käyttää koruja, mutta nykyisin pidän vain vihkisormusta ja kelloa. Sormus on edelleen kaunein esine, minkä omistan ja siinä yhdistyvät kihla- sekä vihkisormus. Se on teräksen, kullan ja kolmen ihan pienen timantin kombo, jonka Petri Pulliainen suunnitteli ja valmisti Aito Helsingissä. Kun on oikein isot juhlat, laitan kellon sijasta ranteeseen hääkoruni, joka on samaisen paikan käsialaa.

Muuten, ihailin teininä kovasti Lapponia-koruja. Kun kävin keväällä työmatkalla Romaniassa, bongasin jo Helsingin päässä kovasti ihailemani Björn Weckströmin. Mietin kuumeisesti, sanoisinko hänelle jotain. Kone lensi Saksaan ja Münchenin päässä meidät siirrettiin bussilla terminaaliin. Olinkin bussissa nenätysten Weckströmin kanssa, siinä hän seisoi alle metrin päässä. Mietin edelleen, mitä sitä. Kaikki kuulosti päässä niin tyhmälle, että tyydyin lopulta vain hymyilemään (vai näkyikö sitten kasvoilta se armoton miettiminen). Olisi varmaan tehnyt suuren vaikutuksen, kun olisin typerä ilme naamallani kertonut, että hei mää olen sun fanisi.

Kosmetiikka
Käytän sekä vähän "hienompaa", että markettikamaa. Tykkään Kiehlsin puhdistustuotteista, Vichyn ihan kaikesta, sekä Cliniquen naamarasvasta ja meikeistä. Arkisin käytän ripsiväriä ja Lumenen meikkipuuteria. Rispivärin on ehdottomasti oltava sitä 38°C vedellä lähtevää - muuta en ole käyttänyt vuosikymmeneen. Muu tavara on sekoitus marketin, apteekin ja Body Shopin tuotteita.

Tuoksu
Tuoksuista olen tykännyt aina. Kaapissa on nytkin usean pullon valikoima ns. vesituoksuja ja ostan uuden välillä parikin kertaa vuodessa. Tällä hetkellä käytän hieman hempeämpää, Estee Lauderin Pleasures-tuoksua.

Ruoka
Ruokahan maistuu kyllä. Ihan kaikenlainen tai ainakin melkein. Onneksi mies on niin loistava kokki, että saan hyvää ruokaa joka päivä.

Leipä
Ruisleipä se tiellä pitää. Ja omatekoiset sämpylät. Suosikkisämpyläjauho on hurjan viljaisaa.

Viini
Punaviini on suosikkini. Juuri tällä hetkellä en käytä.

Lehti
En nyt tajua, mutta ihan tässä viime kuukausina olen ollut hirveän pettynyt kotimaisiin sisustuslehtiin. Olen sisustuslehtien suurkuluttaja, mutta nyt on tökkinyt. Luen useampaakin ja kotiinkin tulee taas peräti kolme, hyvillä tarjouksilla tilattuna. Jos oikein lukemaan aletaan, tykkään kyllä Kuukausiliitteestä. Harmi kun sitä ei saa ilman Hesaria. Sitä en tilaa, koska luukusta puskeva jokapäiväinen lehti tuo liikaa paineita; kun on lehti täynnä asiaa, pitäisi siihen ehtiä perehtymäänkin joka päivä. Siksi aikakauslehdet sopivat paremmin.

14 kommenttia:

  1. Hauska lukea. :) On jonkin verran samankaltaisuuksia, kuten esim. myöhäinen autokouluunmeno, mustan vallinta vaatekaapissa, laukkurakkaus ja viime aikojen sisustuslehtikyllästys. Mutta hauskinta oli tuo Aito Hki yhteys. Petri oli samaan aikaan Kultaseppäopistossa kuin minä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma!

      Mikähän niissä lehdissä liene, kun ne ovat tuntuneet niin tylsiltä?! Vai ollaanko me vaan kyllästytty? :)

      Poista
  2. Saako tuosta punaviinikommentista päätellä jotain? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasälyinen onnittelee. :)

      Poista
    2. Kiitos Kati! Ja se oli tarkoitettukin niin. :D

      Poista
  3. Hih, hienosti sujautettu sinne sivulauseeseen :) Valtavasti onnea!

    VastaaPoista
  4. Onnea Kiki, perhe ja erityisesti tuleva veikka! Pakko kommentoida, vaikka juuri koskaan en puumerkkejäni blogeihin jätä. Olen seuraillut Okkosen elämää jo odotusvaiheesta, mulla on itselläni 5/10 syntynyt pieni poika ja sillä nyt 8/13 syntynyt pikkuveli. Ihanaa, että teille on tulossa perheenlisäystä, on nuo kolmeveet ihan mahtavia isoveljiä. Mukavaa odotusta ja hei - odotusjuttuja nyt vaan tänne bloginkin puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onpas hauskaa, että joku on jaksanut lukea blogia ihan alusta saakka ja on edelleen mukana! Tosi hauskaa! :)

      Oi, Okko odottaa pikkuista kovasti. Hänenkin masussaan on kuulemma vauva ja sillekin pitää jutella välillä. :D Ihana pieni. Odotan kyllä kovasti, minkälainen isoveli Okosta tulee. Uskon kyllä, että ihana.

      Ja kiitos kun olet pysynyt mukana lukijana, vaikka päivitystahti on nyt raskauden ja tämän nykyisen työpaikan myötä ollut hitaampi. Jospa minä nyt tästä taas innostuisin kirjoittamaan ja kuvaamaan enemmän. Mietin kovasti, julkaisenko odotuksen näkyvästi täällä blogissa. Toistaiseksi kun olen ollut siitä aika hiljaa, vaikka puolivälissä mennäänkin.

      Poista
    2. Alusta saakka mukana, joo! Esikoista odottaessa tänne eksyin, oli mukavaa seurata, kun oltiin niin samassa tilanteessa. En oo ikinä ajatellut, että hiljainen postaustahti jotenkin häiritsisi, ennemminkin olen vain aina iloinen, kun täältä löytyy jotain. Vähän kuin saisi postissa postikortin tai kirjeen, se ilahduttaa vaikkei odotakkaan sen saapumista :)

      Okosta tulee varmasti ihana isoveli. Meidänkin isoveikka on tosi ylpeä ja iloinen vauvasta, naureskelee kakkavaipoille ja itkunpuuskille eikä liiemmin häiriinny vauvan äänistä tms. Auttaa ja viihdyttää äidin apuna. Pelottelijoista huolimatta kahden lapsen arki rullaa siinä missä yhdenkin (jopa jouhevammin kun rutiinit on valmiina olemassa ja uusi tulokas solahtaa esikoisen rytmiin mukaan. ) Sen olen kyllä huomannut, että KIIRE on kokoajan johonkin ja jotain tekemään :)
      Eeva

      Poista
    3. Kiitos Eeva kivasta viestistä! Katsotaan, miten se arki sitten rullaa. Alussa on varmaan pientä säätöä, mutta onneksi siinä ihan alussa on sitten isyysloma auttamassa asiaa. Ja hienosti se varmasti sitten sujuu, kun vähän harjoittelee. Sitä odotellessa! :)

      Poista
  5. Bongasin ilouutisen tekstistäsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsih, ajattelin, ettei kukaan sitä kuitenkaan huomaa ja sen kummemmin miettimättä kirjoitin siten. No olinpas väärässä! :)

      Poista

Olemme iloisia kommentistasi!