torstai 13. kesäkuuta 2013

karhu kadoksissa


Uppis parka, Okon rakas ystävä. Kukaan ei tiedä, missä se pikku raukka on ja olemme Okon kanssa huolissamme. Okko otti sen aamulla kainaloon, kun lähdimme tarhaan ja sen jälkeen muistikuvaa ei ole. Yleensä olen tarkistanut matkalla Okolta, että Uppis on vielä kainalossa, mutta tänä aamuna en tainnut kysyä. Mitään ei kyllä näkynyt lentävän kaaressakaan tarhalle liikkuessa, joten olettaisin, että Uppiskin olisi päätynyt tarhaan. Eikä Okko muutenkaan heittele tavaroitaan, ainakaan hyvällä tuulella ollessaan. Sen siitä saa, kun kiireellä liikkuu. Kävelin kymmenisen minuuttia myöhemmin samaa reittiä bussin suuntaan, eikä tiellä kyllä tullut verkkapukuisia nallukoita vastaankaan.

En tiedä kumpaako harmittaa enemmän, Okkoa vai äitiä. Tein Uppiksesta etsintäkuulutuksen ja laitoin sen tarhamatkan varrelle muutamaan paikkaan esille. Toivottavasti se löytyy. Aamulla tutkin vielä tarhan tiloja. Okko yritti huudellakin Uppista, mutta Uppis ei vastannut. Okko tuumaili, että Uppis on mennyt piiloon. Toivotaan, että se pieni punapukuinen kaveri tulee vielä esiin piilostaan.

10 kommenttia:

  1. Voi toista! Toivottavasti nalle vielä löytyy!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No oli se harmi, en osannut nukkua viime yönä kun harmitti niin. Hassua.

      Poista
  3. OIvoi, ihan surettaa täälläkin. Toivotaan että Uppis löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kun se on vielä Okon rakkain lelu. Ihanaa, että se löytyi lopulta! Nyt pitää vielä mennä ottamaan pois ne etsintäkuulutukset. Tsih.

      Poista
  4. Meidän nalle onnistui päiväkodissa piiloutumaan välillä tosi hyvin: trampoliinin alle, lekkikoirankuljetuskoppiinkin se oli sullottu joskus. Ettei olisi jonkun reppuun mennyt? Onko tädit nähneet sitä eilen? päiväunilla? Voi kun se tänään löytyisi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista! Voi ihanaa, sain pian päiväkodilta lähdettyä viestin, että Uppis oli löytynyt! Vaikka etsin sitä itsekin sieltä aamulla ja isojen puolen hoitotäti kaiveli kaikki lelulaatikot minulle, ei se tullut vastaan. Kuten Okko sanoi, Uppis on mennyt piiloon. Jossain piilossa se lymyili ja tuli sieltä sitten 24h myöhemmin esiin. :)

    VastaaPoista
  6. Olipa onni, että Uppis löytyi! Mietin tämän postauksen luettuani, että ovatkohan he lapsille rakkaat löytäneet takaisin koteihinsa, joita aina välillä ilmoitellaan kadonneiksi Facebookissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä oltiin iloisia! Minäkin laitoin facebookiin ilmoituksen ja muutaman pylväisiinkin :)

      Poista

Olemme iloisia kommentistasi!