maanantai 11. maaliskuuta 2013

ihana valo



Tänä aamuna aurinko paistoi jo aamusta alkaen. Okko ei halunnut lähteä kiireellä tarhaan, joten otin työkoneen esille ja aloitin työt kotona, Okon syödessä aamupalaa. Okolle ei vaan ole oikein maistunut ruoka viikkoon ja vähäiseksi syöminen jäi tänäkin aamuna. Aamuaurinko houkutteli kuvaamaan.

Nyt illalla, töiden jälkeen ja auringon jo hävittyä, olemme leikkineet junapesua. Sellainenkin on olemassa, Okko sen tietää. Tyyppi oli ihan myyty, kun oli eräänä sairaslomapäivänä nähnyt sellaisesta videon.

10 kommenttia:

  1. Ihana valo ja ihana kello! Olen tuosta haaveillut tasaisesti jo vuosia, varsinaista tarvetta seinäkellolle ei kuitenkaan ole. Toisaalta kellohan ei sinänsä vie tilaa.:)
    Tsemppiä Okolle ruokailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kellollehan löytyy aina tilausta! Meilläkin nimittäin oli jo ennestään yksi Georg Nelsonin kello, mutta hankin tämän toisen vielä, toiseen huoneeseen. :) Ensimmäinen kello oli vuosia sitten valmistujaislahja itselleni ja tämän toisen ostin kiitokseksi hyvästä työstä Nokian palveluksessa, kun jätin fiman viime syksynä. Pitää aina muistaa kiittää itseään välillä! Keksi sinäkin joku kiitoksen aihe.

      Poista
    2. Ja kiitos, tänään Okko alkoi hieman syömään!

      Poista
    3. Totta, itseäänkin on syytä kiittää välillä. Ihan vaikka vaan siitä, että on niin mahtava tyyppi.:)

      Poista
  2. Heippa!Löysin ihanaa blogiisi, kun olit liittynyt mun blogiin lukijaksi. kiitos siitä sulle. Mä tein samoin ja liityi lukijaksi.

    Mä vaan haaveilen tosta utensilosta! :) On se vaan niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos itsellesi! :)

      Se lokerikko on kyllä kiva! Se on ollut meillä yli vuoden ajan ja on sulautunut niin osaksi tuota seinää, ettei sitä aina muista ihastellakaan. On siitä ihan aitoa hyötyäkin, sillä miehen avaimet ja kukkaro menevät siihen muun muassa, eivätkä jää pöydälle lapsen ulottuville. Ja sitten on kaikenlaista muuta lippua ja lappua, jotka nuo lokerot vetävät. Vaikka myönnän, että olen "koristellutkin" sitä aika paljon. Heh.

      Poista
  3. Ihana tuo lokerikko! Mun "haaveiden pitkällä listalla" myös. Tsemppiä sinne syöntipuuhiin, täällä meinaa kohta kaksvuotiaalla tökkiä syöntihommat myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Nyt on onneksi mennyt vähän paremmin jo ruokaa, vaikkei mitään isoja määriä. No herkuthan kyllä uppoaisi :)

      Se lokerikko on kyllä varsin ihku. Kuten juuri tuossa mainostinkin edellisessä kommentissa, on se myös kätevä. Se on ollut meillä yli vuoden verran ja on osoittautunut oikein hyväksi ostokseksi. Tilasin sen nestiltä, joten se oli Suomen hintoja halvempi.

      Poista

Olemme iloisia kommentistasi!