tiistai 30. lokakuuta 2012

eipä sen kummempia


Maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka arvostaa minun lauluani. Olen tunnetusti huono laulamaan, mutta Okolle olen laulaa luikautellut vauvasta saakka. Ihan pienenä Okko rauhoittui keksimääni muumilauluun ja nyt olen laulellut Okolle InterCity- ja U-junista. Junalaulun sävel muistuttaa sattumalta hämä-hämä-häkin säveltä, josta päästiinkin siihen, että Okko alkoi toivomaan hämähäkki-laulua. Välillä mukaan otetaan soittimiakin, joita Okolla on aika monia - bongorummut tosin voisi vielä hankkia. Laulettuani Okko kannustaa kehuen hyväksi. Pitänee kuitenkin tarkistaa muurahaisen ja heinäsirkan säkeistöjen sanat, sillä en muista niitä ihan tarkkaan.

Vaikka syksy on jo pitkällä, on Okko jatkanut hortonomin hommiaan. Nyt meillä on ruusunmarjojen kerääminen menneillään. Pihassa on pieniä ruusupensaita, joissa on ihan pieniä marjoja. Niitä aarteita kerätään aina ohi mennessä ja tuodaan sisälle. Aamulla sain Okkoon vauhtia muistuttamalla marjoista ja pihalla odottavasta nosturista, joka on ollut jo parisen viikkoa pihassa [parvekekorjauksen vuoksi] tekniikan faneja ilahduttamassa. Harmi, että nosturi lähti tänään, mutta ruusunmarjoja onneksi on vielä pensaissa, Okon ahkerasta harvestoinnista huolimatta.

Pieni mies on ollut viime aikoina erityisen hyvällä tuulella ja jakaa hellyttään auliisti. Okko sanoo "halin" tai "putun" ja tulee pussaamaan ja halimaan. Okon pehmolelut saavat myös paljon hellyyttä ja huomiota. Tänäkin aamuna Okko näytti kissalle nosturia ikkunasta ja Uppis sai katsoa junalippua - eilen Uppis sai banaania syödäkseen. Toisaalta omaa tahtoakin on entistä enemmän. Esimerkiksi eilen tarhasta lähteminen ei meinannut onnistua, sillä Okko oli löytänyt uuden, ihanan lelun: haitaribussin. Ajattelin, ettei meillä ole kiire ja annoin Okon leikkiä. Leikistä ei vaan tullut loppua sitten millään ja lopulta bussi piti ottaa pois. Kummasti pikkuinen kuitenkin piristyi heti pihalle päästyämme, kun aloimme puhumaan omalla pihalla odottavista ruusunmarjoista...

Okko is probably the only person in the world who likes my singing. I've been singing to him since he was a small baby. I usually make up the songs and lately I've been singing about trains. He also likes the inchy winchy spider song and keeps asking for that. By the way, Okko has been on a very good mood lately and he loves to cuddle his parents. And his soft toys. Cute. 

maanantai 29. lokakuuta 2012

hands-on approach


Kirjoitin portfoliooni, että minulla on "hands-on approach" designiin. Tuo Okon Lego-ukkeli olisikin siten varsin oiva portfolion tunnus. Oikein kahdella lapiolla! Ideaa olisi voinut myydä myös vaalimainokseksi; valtuustoon kahden lapion taktiikalla.

I have a very hands-on approach to design. Maybe I should underline that and utilize Okko's Lego character to make it the focal point of my portfolio entrance...

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

perjantai 26. lokakuuta 2012

sisärata

Äiti, ei kai haittaa, jos vähän testailen täällä sisällä?

Houston, we have snow


Tässä ollaan nyt pari viikkoa liehuteltu joka päivä vähän siellä ja täällä, joten tämän perjantain vapaapäivä tuntuu erityisen kivalta. Aamulla herätessä maa oli valkoinen ja kävimme Okon kanssa testaamassa uusia lämpimiä vermeitämme; Okko talvihaalariaan ja äiti eilisiä superhankintoja Partioaitan avajaisista. Eipä tullut kylmä, mutta uni tuli kiikussa. Kannoin unisen Okon sisälle ja eteisessä tapahtui klassinen: tyyppi ponkaisi pystyyn ja alkoi höpöttämään nunista. Se niistä päiväunista.

For the past two weeks I've been here and there every day, so today's day off feels great. The ground was white when we woke up this morning and Okko and I went out to test the new warm clothes we have for the winter.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Uppiksen iltapesu


Mitä ääntä täältä oikein kuuluu?!
Uppis! Pikku raukka, jouduit suihkun sijasta koneeseen!
Voi Uppis, menitkö sinä ihan pyörryksiin linkouksessa?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

sunnuntaikahvit


Meillä kävi odotettuja kahvivieraita, joille tarjoiltiin lattekakkua, marjapiirakkaa, sekä savulohinappeja. Vaikeaa tuo kuivakakun tekeminen; taas tuli muotopuoli, tuollainen lampunvarjostimen mallinen.

We had some good company over for coffee. I baked something that doesn't look so good - the cake looks more like a lamp shade.

lauantai 20. lokakuuta 2012

barista & barista jr.

Tänään lämmitettiin iso kahvikone. Kahvista riitti huomiseen kakkuunkin.
Päivänä eräänä satoi.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

junia ja autoja



Tasoristeys on ollut tänään ihan ykkösleikki, autojuttujen ohella. Sen verran täytyy lapselle opettaa jo autoilun sääntöjä, että kun juna tulee, ei autolla mennä tasoristeykseen. Nyt kun puomit ovat tupanneet olemaan ylhäällä junan tullessa, on auto törmännyt jatkuvasti junan kanssa. Puuh, poikien juttuja kaiketi.

työtön

Heräsin tänä aamuna työttömänä. Vielä eilen nukkumaan mennessä katsoin kellosta, kuinka pian työttömyyteni alkaa, mutta ei siitä sitten tarvinnut sen enempää mitään draamaa repiä. Ja johan se oli aikakin; tätä eroa on tehty minun syntymä/hääpäivästä lähtien, jolloin tieto tiimin lopettamisesta tuli ja näitä erilaisia välietappeja on ollut tässä jo monta. Olin kuusi viikkoa palkallisella lomalla, kun työvelvoite loppui ja olen siitä erittäin kiitollinen. Viime keskiviikkona kävin vielä viimeistä kertaa toimistolla ja palautin koneen, avaimen sekä id-kortin. Söimme lounasta isolla porukalla ja jäljellejääneet muistivat lahjalla. Se on niin hieno, että laitan sen seinälle.

Huomenna saankin sitten uuden kokemuksen: lähden näyttämään nenääni työkkärissä. Tein ilmoittautumisen etukäteen netissä. Lomakkeen täytettyäni voisin todeta, että kaipaisi sekin palvelu suunnittelua, näin suorittamani pienen käytettävyystestin perusteella.

perjantai 12. lokakuuta 2012

pimeää

Okko sai pyöräänsä isin superlamput ja pääsi pienelle seikkailulle.

torstai 11. lokakuuta 2012

tuokio

Välillä on hyvä pysähtyä vähän ajattelemaan.

maanantai 8. lokakuuta 2012

heräämisjuttuja

Oi Mini-nalle, mitä unta sinä näit viime yönä kun potkit niin kovasti? Minä näin unta nunista ja autoista.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

hyvä käpyvuosi

Ei lopu tuon kuusen kurrelta eväät kesken.

sunnuntai


Okko leikkii aina minun puhelimella. Niin on äidin Lumia helppokäyttöinen, että 2-vuotiaskin surffailee ihan suvereenisti. Okko on tehnyt (ihan itse, huomasin vasta jälkeenpäin) eräälle junavideolle pikakuvakkeen, josta pääsee etenemään muidenkin junavideoiden pariin. Mutta mitä ihmettä, Okolla taitaa olla nyt jotain suunnitelmia, joihin ei liity junia: tässä yksi ilta Okon jäljiltä oli You Tubessa auki video otsikolla 'Sopisiko minulle alpakkalauma'.

Okko uses my phone like a pro. Usually he searches for train videos. However, the other day he had been watching a video about herding alpacas. Haha. Maybe he's planning to have a zoo.

lauantai 6. lokakuuta 2012

metsäretki

Täältäkin löytyi hyvä kili. Nyt minä kiipeän.
Vähän on epätasainen maasto täällä metsässä. Hei äiti, täällä on mustikoitakin!
Eväät maistuivat erityisen hyvälle. Pitäisi juoda ulkokahvit vähän useammin.



lauantai

Eilen illalla hypittiin kuralätäköissä. Okko kannusti äitiäkin lammikkoon.
Aamupäivällä oltiin kilin päällä, iltapäivällä mennään pyöräretkelle, kun sääkin suosii.


tiistai 2. lokakuuta 2012

maanantai 1. lokakuuta 2012

lokakuu



Lokakuu on jo täällä! Niin se aika menee vauhdilla - syyskuuta ehti tuskin huomata. Okko sai aamulla fleeceä haalarinsa alle, tosin pienen vastustuksen kanssa. Viikonloppukin meni taas hujauksessa. Mummi oli käymässä ja Okko oli niin iloinen siitä. Aamullakin vielä huhuiltiin mummia, joka jaksoi leikkiä väsymättä.

It's October already! Time flies so fast, I hardly noticed September.