sunnuntai 9. joulukuuta 2012

tontun talossa

Isimies otti tämän kuvan.
Kävimme tänään tontun talossa. Okko osasi odottaa reissua, sillä yritin motivoida häntä eilen nukkumaan kertomalla asiasta. Nukkumaanmeno tosin venyi, kenties jopa innostuneesta odotuksesta johtuen. Tontun talo sijaitsee paikallisen maatilapuodin pihapiirissä ja siellä se tonttukin istuskeli portailla. Kyseessä oli kyllä nukke, mutta Okko antoi sille niin paljon halipusuja, ettei olisi malttanut lähteä pois. Siinä tohinassa kävi vielä niin, että Okko satutti silmäkulmansa glögipisteen roskasankoon ja ikävä verinaarmuhan siitä tuli, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

Tämä viikko muuten oli ensimmäinen työviikkoni uudessa paikassa. Ihan mahtavaa olla taas niin sanotusti sorvin äärellä, vaikkei minusta vielä tällä viikolla olekaan ollut hyötyä kenellekään. Pidin alkuviikosta pienen presentaation itsestäni, jonka päätin sanoihin "I like engineers". Se se varmasti teki vaikutuksen.

Tein viime talvena päätöksen, etten enää palele työmatkoilla ja tälläkin viikolla olen pukenut toppahousut farkkujen päälle (ja päiväkodille päästyäni olen aina varmuuden vuoksi katsonut, että ne farkut todellakin tuli puettua sinne alle). Ihan mahtavat byysat, ne voi riisuakin ottamatta kenkiä pois. Onneksi en ole jakkupukuhommissa, sillä en tiedä, miten selviäisin matkasta niissä vermeissä tai toisaalta, miten selviäisin työpaikalle tyylikkäänä, jos sellaista vaadittaisiin. Nythän minua on vaivannut pipotukka, mutta minkäs teet. Ostin syksyllä ihanan Fjällrävenin takin Partioaitan avajaisista, myöhemmin hankin alle vielä kunnon fleecen ja eilen hankin sieltä kunnon karvareuhkan. Karva ei tosin ole aitoa, enkä haluaisikaan, mutta se on ihanan pehmeää. Okkokin ihastui hattuun ja isimies sai harmaan version pukinkonttiin.

PS: Ettepä arvaa, mikä vahinko minulle kävi perjantai-iltana. Hajotin iMacin lasin, siis pelkän lasin. Se oli lattialla muovin alla piilossa ja astuin vahingossa päälle. Kyllä, olen tunari (tai tonttu). Ja ei, en tiennyt sen olevan siellä, vaikka mies olikin sanonut aiemmin, että laittaa lasin sinne kovalevyn vaihdon yhteydessä. Että sellaista, haen uuden lasin alkuviikosta oikein ystävällisestä liikkeestä.Ystävällistä palvelua en sen sijaan saanut siitä huollosta, joka ainoana oli auki perjantai-iltana. Sanoivat vaan, että sun pitää olla varovaisempi. Ai jaa, no sehän auttaa!

Christmas is coming and we have proper winter in here! Luckily I'm also now well prepared as I have very good clothing for the colder climate. I started in a new job this week and I've been testing my new gear. Works very well. Oh and today we visited the elf's house. Very exciting.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olemme iloisia kommentistasi!