maanantai 12. maaliskuuta 2012

Unijuttuja


Meillä on nukuttu viime aikoina hieman vaihtelevasti. Täytyy tosin muistaa, ettei siitä ole kuin viikko, kun lääkäri kurkkasi Okon korviin ja totesi alkavan korvatulehduksen ja lääkekuuria ei koskaan aloitettu, kun tilanne ei kuitenkaan pahentunut. Viime yönäkin heräiltiin taas huutamaan muutamaan otteeseen.

Okon uusi lamppu on päässyt jo kohteeseensa ja on varsin toimiva. Mutta yksi ongelma sen kanssa on - se nimittäin on niin ihana, että Okon täytyy tuijotella sitä ja lampun voi sammuttaa vasta kun pikkuinen on nukahtanut.

Okko on muuten alkanut auttelemaan kotitöissä. Nyt hänestä on jo ihan aidosti hyötyä. Tässä jo päivänä muutamana Okko on tuonut minulle pyykkiä koneesta, yksi vaate kerrallaan ja sanonut jokaisen kappaleen kohdalla "kiitti". Tässä yksikin ilta kurkkasin koneeseen hieman epäuskoisena kun vaatevirta loppui, mutta Okko oli todellakin tyhjentänyt sen viimeistä vaatekappaletta myöten! Eilen Okko halusi auttaa vessanpöntön pesemisessä, mutta se olikin jo vähän toinen juttu. Hyvin se harjaus onnistui, mutta harja tuppasi tulemaan ulos pöntöstä vähän väliä, likavesiä pitkin lattiaa valutellen.

Okko hasn't slept so well lately but that can be due to the flu he just had. It was only a week ago when the doctor noticed Okko's ears might be getting an infection again.

The mushroom lamp is now placed next to Okko's bed. He just loves it and it can only be switched off when the little one has gone to sleep. And by the way, Okko has started to help with the household chores. He hands me the wet laundry when I'm hanging it and yesterday he was cleaning the toilet. Well, the toilet cleaning caused some mess. 

8 kommenttia:

  1. On ihanaa, kun lapsi omatoimisesti haluaa auttaa. Meidän pieni herra (7v) yksi iltamyöhä vetkutteli nukkumaan käymistä sillä, että ripusti pyykit kuivumaan. Ihan mytyssä ne oli, mutta naruilla kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Hihhii. Ja Okko otti eilen laatikosta lusikoita ja laittoi niitä tiskikoneeseen:D Auttavaisia lapsia:)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin Niilo on alkanut auttaa pyykkäämisessä. Tykkää työnnellä likaisia vaatteita koneeseen :D

    VastaaPoista
  4. Okko kans työntää, eikä välitä yhtään, jos sinne menee valkoisia, vaikka ollaan pesemässä mustia;D Pientä treeniä siis vielä tarvitaan:)

    VastaaPoista
  5. Okko yrittää vaan kertoa, että kone pitää saada päälle. Jos ei muuten täyty niin puhtailla sitten :D

    VastaaPoista
  6. Heh, niin se varmaan on:) Okko meinaa välillä laittaa kuivaa pyykkiäkin narulta heti koneeseen

    VastaaPoista
  7. Ihana auttavainen Okko! Meidän pikkumies on haluaa myös nykyään osallistua kaikkiin kotitöihin, bravuurina on tyhjentää haarukat ja muut tiskikoneesta yksi kerrallaan.:) Pyykkikoneeseen (päältätäytettävä) ei meinaa vielä ylettää, mutta tarvittaessa kaveri roudaa jotain koneen viereen, jonka päälle voi nousta ja sitten heittää pari sukkaa koneeseen :D Veikkaan vaan, että innostus laantuu kun ikää tulee lisää, viimeistään teininä...

    VastaaPoista
  8. Hih, pitää nauttia vielä kun pikkuisilta löytyy intoa :D

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!