sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Naama näkkärillä

Herkullista näkkäriä ihanassa pakkauksessa. Kyseinen paketti ei ollut missään tekemisissä tekstin kanssa.

Meillä on ollut hieman tahtojen taistelua Okon kanssa. Mietin, onko tämä sitä kuuluisaa uhmaikää. En tiedä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta. Okko kyllä tietää, mitä ei saa tehdä ja silti harjoittaa kaikkia kiellettyjä asioita, useamman kerran päivässä. Voihan se olla niinkin, että ehdottomalla kieltolistalla olevat musavehkeet ovat yksinkertaisesti niin ihania ja houkuttelevia, että niitä pitää kielloista huolimatta rämpätä tai että pyykkikone on pakko nollata kesken ohjelman, koska hän nyt sattuu osaamaan.

Eilen meillä alkoi päivä oikein kivasti; kävimme hieman huitelemassa kylillä ja päädyimme Ikealle lounaalle ja sieltä kehysosastolle. Okolle maistui lihapullat mainiosti, mutta kehysosasto oli jo niin boooring, että pikkuinen nukahti. Eikä herännyt kuin vasta kotihississä. Unet jäivät liian lyhyiksi ja loppupäivän Okko oli kuin pepulle ammuttu pieneläin. Ja vanhemmat siinä sitten mukana. Oli kyllä taas varsinainen vuoden vanhempi -olo.

Tämän aamupäivän ulkoilun jälkeen Okkoa taas vähän kiukutti, mutta syynä taisi olla nälkä, sekä väsymys. Pikkuinen meinasi nukahtaa lounaalle ja menikin sitten hyvin mielellään päiväunille, päiväkodin rytmiä noudattaen. Ehkä kyse oli tosiaan siitä väsymyksestä ja nälästäkin, mutta kaikkien noiden korvatulehdusten jälkeen meillä aina kavahdetaan heti, kun Okko alkaa kiukuttelemaan. Siten ne edellisetkin tapaukset ovat lähteneet ilmenemään. Mutta toivotaan parasta, eihän se pikkuinenkaan voi aina hyvällä tuulella olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olemme iloisia kommentistasi!