keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Ihana valo






Tänä aamuna koti oli täynnä valoa. Aamu alkoi märissä merkeissä kun vaippa oli falskannut ja sitten kun lakanaoperaatiota seurasi vielä muitakin vaippoihin liittyviä juttuja, oli peli menetetty; päiväkodin aamupalalle ei ehditty. Mutta eipä se mitään, meillä on liukuva työaika ja joskus on mukava viettää hieman aamuista laatuaikaa Okon kanssa. Meillä oli sitten aamutanssit ja DJ ei myöskään malttanut olla erossa soittovehkeistä, eikä äiti kamerasta. Olimme niin tekniikan, kahvin ja toistemme lumoissa, että uusi kiire meinasi tulla sitten alkuperäisesta aikataulusta tunnin myöhemmin. Ihana aamu se silti oli, vaikka hiki tulikin taas pinkoessa. Mutta enhän minä edes osaa  kävellä maltillisesti, vaikka olisi aikaakin.

This morning was lovely; our home was filled with light and we had a bit slower start to the day. We were dancing and I also couldn't resist taking some photos.

6 kommenttia:

  1. Tosiaankin, ihana valo ja ihanat kuvat! Ja hitaat aamut ne vasta parhaita onkin!

    Mä niin odotan, että päivä vielä vähän pitenee, niin saatan minäkin ehtiä valoisaan aikaan kotiin ottamaan kuvia. Keinovalo ei tosiaan houkuttele räpsimään..

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elli! Ja joo, kun vertaa samasta kohdasta eilen illalla ja tänä aamuna otettua kuvaa, on ero aika vinha...

    VastaaPoista
  3. Ihania valoisia, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  4. Ihanan raikkaita ja valoisia kuvia! I love <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon Johanna! Luonnonvalo on kyllä ihan paras sisustuselementti!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!