torstai 27. lokakuuta 2011

No voi tokkiinsa


Viime päivinä täällä on taisteltu, no ei sentään tuulimyllyjä, vaan vähän pienempiä asioita vastaan. Katsos kun mä en vaan osaa. Nimittäin en osaa pukea lapselle kamalia talvirukkasia tai ottaa häntä rattaista pois ilman, että kenkä tai kengät jäisivät rattaisiin. Lapsiparka, tänäänkin aamulla päiväkodin pihassa sukkakin lähti irti. Onneksi meidän rattaissa on irrotettava tanko siinä edessä, kun vaan muistaisin käyttää sitä optiota. Ja ei se pitkävartisten kenkien pukeminen ole sen helpompaa kuin se rattaista pois nostaminen. Huh. Kai ne kengät olivat kuitenkin kunnolla jalassa, sillä pikkuinen käveli hissille, eikä valittanutkaan asiasta.

Viime talvenahan Okko oli vielä sen verran pieni pötkylä, että makoili vaunuissa. Silloin vaatimukset rukkasten ja kenkien suhteen olivat vähän toiset ja vasta nyt olen päässyt tutustumaan putkilomallisiin, pitkävartisiin rukkasiin. Tämä on taas niitä asioita, joita ei osannut aavistaa kaupassa rukkasia ostaessa. Tokihan niitä nyt kokeiltiin, ainakin sinnepäin. Mutta nämä paksummat rukkaset varsinkin ovat jo mahdoton tapaus kun vanukin tulee tielle ja pitäisi löytää joku väylä sille peukalolle ja saada vielä kädetkin työnnettyä tarpeeksi syvälle.

Eilen illalla muuten ulkoilimme vielä yhden ylimääräisen kierroksen. Isi lähti pimeäpyöräilemään (rapa ja pimeä metsä ovat kivoja) ja Okkokin halusi sitten pihalle, vaikka päiväkodissa oli ulkoiltu hyvä tovi  iltapäivällä ja olimme vielä jääneet pihalle hetkeksi kotiin tultuammekin. Isin mentyä Okko alkoi pukemaan itseään. Tai no, kanniskelemaan ulkovaatteita ympäriinsä. Olimme sitten vielä tunnin ulkona ja itse asiassa sehän olikin oikein hyvä veto, sillä pikkuinen nukahti oikein mallikkaasti jo klo 19.

PS: Meinasin laittaa otsikoksi 'Meillä haisee kakka'. Jos alkaisi harrastamaan tällaisia realistisia otsikoita. Vaipparoskis ei taida enää talttua Pirkka-niksinkään avulla. No eipä sillä, olenkin näköjään kirjoittanut tuon jutun jo vuosi sitten.

6 kommenttia:

  1. Hih, oohan varovainen näiden kakka-asioiden kanssa, kohta sun blogiin tulee oikea googleryntäys kaikkien kakkapervojen toimesta! :P

    VastaaPoista
  2. Lapsen pukeminen on kyllä salatiedettä. Hankin sellaisia hanskoja, joissa on vetoketju auttamassa peukalon löytämisessä. Reimalla on vastaavat ainakin.

    VastaaPoista
  3. Voin kertoa ettei hanskojen pukeminen (tai kenkienkään sen puoleen...) helpotu yhtään kun nuo kasvaa isommiks. Vieläkin saa tapella siitä meneekö peukalo oikeaan paikkaan ja onko se kenkä nyt ihan varmasti jalassa, onhan? :D

    VastaaPoista
  4. Dooda, haha, voin kuvitella. Pisti nimittäin sapettamaan kun blogiin oli tultu jollain kylpyaiheisella haulla. Mutta pisti naurattamaan, sillä mulla oli ennen Okon syntymää otettu kuva, jossa kaksi pehmokania on Okon ammeessa. Heh, siitähän saivat.

    Ti, kiitos! Juuri tänään päiväkodilla mainitsin asiasta ja hoitotäti esitteli toisen lapsen sellaisia rukkasia. Me mennään etsimään niitä viikonloppuna!

    Sari, hih, voi ei. Aamullakin päättelin, että kai se kenkä on jalassa kun toinen käveli hissille. Heh. Peukut eivät olleet paikoillaan, mutta ajattelin sen olevan ihan ok kun vaan köröteltiin rattaissa tarhalle.

    VastaaPoista
  5. Heh, minä puolestani sanon, että helpottaa ajan kanssa - isompi neiti vetelee hanskat itse käsiinsä ja laittaa peukutkin paikoilleen. Tosin neiti on aina ollutkin suht rauhallinen tapaus.

    VastaaPoista
  6. No varmasti! Ei meilläkään yleensä pistetä niin vastaan, mutta ne kamppeet on vaan lähtökohtaisesti niin kamalan vaikeita muodoltaan:D Tänäkin aamuna taas tuskailin niiden kanssa:)

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!