keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Ketterä saunatonttu




Okko joi tänään mehua ensimmäistä kertaa. Ja vielä oikein pillillä, mikä onnistui kuin konkarilta konsanaan. Okolle iski mehukateus kun isi hörppi omenamehua ja mieleeni muistui jääkaapissa odottava lasten ekologinen Småfolk-mehu, jonka ostin tässä taannoin kun olin antanut Okon rapistella sitä kaupassa ja se oli sen jälkeen ihan ruttuinen. Vähän iso tuo mehu oli Okon kokoiselle tirppanalle.

Meidän pikkuinen osaa nykyisin kiivetä saunan ylimmälle lauteelle saakka ja sinne mennäänkin heti kun tilaisuus tulee. Olemme nyt hengailleet siellä eri kokoonpanoilla - parempi antaa Okon tutustua siihenkin paikkaan ihan kunnolla, jotta oppii muun muassa liikkumaan sellaisessa vähän haastavammassa paikassa. Yksin Okko ei tietenkään saunaan tai lauteille kiipeämään pääse, mutta livahtaa sinne aina kylppärissä ollessa. Niin ja saunan ikkunan kaihtimet ovat saaneet hieman kyytiä, sillä sauna on ainoa paikka, jossa Okko ylettää vetämään kaihtimien narusta. Mutta sen kyllä myönnän, että Okon kanssa kahdestaan ollessa tuo koko saunajuttu on hankala; äidin on hankala mennä vesaan tai pyykkiä levittämään, kun pikkuinen yrittää joka käänteessä lauteille kiipeilemään.

Saunan lauteet ovat tietysti hieman rinnastettavissa rappusiin. Meillähän ei omassa kodissa rappusia ole, paitsi porraskäytävässä, mutta mummilassa käydessä Okko on opetellut rapuissa liikkumista. Viime viikonloppuna kummitädin mökillä Okko oppi myös laskeutumaan rappusissa, mikä onkin tärkeä taito.

PS: Okko on oppinut vaikka mitä uusia leikkejä ja puhetta (siis niitä muutamia sanoja) pulppuaa koko ajan. Ihan mahtavaa! Meidän pieni, iso mies!

2 kommenttia:

  1. Ihana Okko!! Olipas kiva lukea, mitä siellä puuhaillaan :) Täällä on opeteltu tänään kiitos sanaa, papukaija yrittää nyt toistella eri sanoja perässä. Vaippa on pa :) Taitaa olla aikamoinen vuosi edessä niin siellä kun täällä taitojen, höpötyksen yms. suhteen.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että joku muukin minin lisäkseni on kiinnostunut näistä vauvakirjajutuista:) On se hauskaa, miten niitä sanoja sitten alkaa tulemaan. Meilläkin on niiden selkeiden sanojen lisäksi vaikka mitä, jonka merkitystä yritetään arvailla:D Onhan tämä kyllä erityistä aikaa, kun uutta tulee koko ajan ja hirveällä tahdilla!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!