perjantai 4. maaliskuuta 2011

Spaghettos Chrisos

Kuva ei tosin liity tapaukseen
Ostin Okkoa ajatellen täysjyväistä pätkä-spagettia, sekä imukupilla pöytään kiinnitettävän lautasen. Ajattelin, että jatkamme ruokailuharjoituksia vähän toimivampien välineiden kanssa - aiemmin olen antanut Okon mesoa pienen pakasterasian kanssa kun mitään muutakaan heittelyä kestävää astiaa ei ollut.

Ei kun spagettia kuppiin ja kuppi kiinni pöytään. Okko sai kokeilla spagettia sormin - eihän se nyt muuten olisi mennytkään. Ajatuksena ei siis ollut alkaa syöttämään lapselle makaronia sen enempää, vaan antaa tuotakin tavaraa yhtenä sormiruoan aineksena. Lopputulema oli kuitenkin se, ettei Okko liiemmin tykännyt spagetista (no eihän siinä ollut edes kastiketta) ja kuppi pysyi pöydässä kiinni noin 0.5 sekuntia, jonka seurauksena spagetit lentelivät ympäriinsä, saaden kupinkin pian peräänsä. Heh, että sellainen harjoitus.

2 kommenttia:

  1. Meilläkin oli kaksosilla imukuppilautaset, kun luulin että ne pysyis pöydällä lentämättä lattialle tai päin seinää, mutta nehän vasta näppärät olikin vetäistä lattialle pöydän pintaa pitkin :D. Niinpä sitten nappasin irti sen silikonirenkaan lautasten pohjasta ja harjoitukset jatkuivat perinteiseen malliin. Lapset on yllättävän kekseliäitä :D.

    VastaaPoista
  2. Heh, ei niitä pienet silikonirenkaat pidättele:D Ajattelin, että lusikalla olisi helpompi kauhoa, jos lautanen pysyy paikoillaan, mutta kai se pysyy vain jos sen ruuvaa pöytään:D

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!