torstai 24. helmikuuta 2011

Tunnustuksia


Kylläpä meitä Okon kanssa nyt hemmotellaan: palkintoja tippuu monelta suunnalta! Tiinu ja Janica antoivat Okon blogille Gorgeous Blogger -palkinnon ja Pinja antoi Stylish Blogger -palkinnon. Kiitos teille tuhannesti! Olemme hyvin iloisia ja otettuja näistä palkinnoista! 


Gorgeous Blogger -tunnustukseen kuuluu liuta kysymyksiä ja sääntö jakaa se eteenpäin viidelle blogille.


Milloin aloitit blogisi?
2. helmikuuta 2010  


Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?
Blogi on päiväkirjani ja siitä näkyy, mitä milloinkin ajattelen. Pääosassa ovat lapseni ja perhe-elämä, sekä muut minua kiinnostavat asiat. Olen halunnut tehdä blogistani visuaalisen, sillä tykkään kuvista. Sen lisäksi haluan blogin näyttävän persoonalliselta. Blogissa on selkeästi itsekkäät lähtökohdat: se on minun hyvän mielen blogini.  


Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? 
Blogi kertoo ennenkaikkea meidän perheestä, minun persoonani kautta. Joten onhan se tietysti erilainen kun jokainen perhe on erilainen. Heh. 


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olin halunnut pitää blogia jo monta vuotta, mutta minulla ei mielestäni ollut sille aihetta. Mieheni on pitänyt blogia jo vuosikausia ja katsoin aina vähän kateellisena vierestä. Aloin lukemaan mielenkiintoisia, muun muassa sisustuksesta ja lapsista kertovia blogeja, viime vuoden alussa ja kipinä syttyi uudelleen. Kun minulla oli aihekin kasvamassa vatsassa, päätin vihdoin aloittaa. Ajattelin sen myös olevan kiva äitiysloman harrastus ja keino kertoa kuulumisia kaukana asuville kavereille ja sukulaisille. 


Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En ole oikein tyytyväinen kuviini. En osaa kuvata sellaisia kuvia kuin haluaisin ja se ärsyttää. Lisäksi mietin usein, onko kirjoitustyylini tai aiheeni jotenkin liian lapsellisia, mutta kuten sanon profiilikuvauksessani, kirjoitan vähemmän syvällisellä tyylillä.  



Stylish Blogger -tunnustukseen kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestä ja jakaa se eteenpäin viidelletoista blogille. 


1. Minulla on ollut kiinteät hammasraudat kaksi kertaa. Kertojen välissä oli yli 10 vuotta, joten ne eivät sinänsä liity toisiinsa. Toisella rautakierroksella olin 25-v ja menin alkoon ostamaan kolmea Bacardi Breezeriä. Minulta kysyttiin paperit. Hih. Lisäksi rautojen kanssa sattui muutamia puhekömmähdyksiä - en oikein osannut puhua ne suussa heti alkuun ja sössötin pahemman kerran. Oh how glorious! 


2. Spede on vilkuttanut minulle. Meillä oli opiskeluaikaan menossa eräs vapaan työskentelyn oppitunti ja seisoskelin ikkunan edessä työskentelemässä. Käänsin katseeni ulos ja siellä se oli: Spede ihka elävänä, ruututakki päällä. Hihkaisin, että Spede on pihalla, jolloin muutkin tulivat katsomaan. Spedeä nauratti; ehkä se oli hieman hölmön näköistä kun joukko jo ihan aikuisia ihmisiä seisoo ikkunassa. Spede vilkutti meille. 


3. Näin Elviksen Herttoniemen metroasemalla. Tosin se oli tuossa 2000-luvulla.


4. Rakastan kaikkea kaunista, mutta se on sitten eri asia, mitä pidän kauniina. Kauneus on katsojan silmissä ja olen aina pitänyt muun muassa säilyketölkkejä ja voimapaperia kauniina. Myönnän, olen kyllä vähän materialisti. Pidän siitä, että kotonani on kauniita asioita. Kotona kuitenkin vietetään paljon aikaa ja on tärkeää, että se miellyttää itseä ja perhettä. 


5. Rakensin lapsena itselleni nukkekodin irtaimistoineen. Se oli ihana, kolmikerroksinen ja täysin kalustettu toimestani. Muistan sen ehkä hienompana kuin se oli. Mutta pääasia siinä olikin sen rakentaminen ja siitä saatu ilo.


6. Teen edelleen virhenäppäilyjä kirjoittaessani. Mutta olen kyllä kehittynyt kovasti ja kirjoitusnopeus on nykysin jo itseäni tyydyttävää luokkaa. Kymmensormijärjestelmästä ei tosin ole tietoa, mutta eipä sillä niin väliä. Saatan myös pyöritellä ihan suomenkielisiä sanoja päässäni ja ihmetellä, miten oudolta ne kuulostavat. Ja kyllä, olen puhtaasti suomenkielinen henkilö. Heh.


7. Huonosti toimiva tietotekniikka saa minut kiihtymään nollasta sataan alta aikayksikön. En tiedä, mikä siinä on, mutta rutisevat koneet tai yht'äkkiä käyttökelvottomat laitteet ärsyttävät aivan hirveästi. Esimerkkinä meidän printteri: ostimme uuden printterin kesällä 2009 kun tein häihimme materiaalia. Uusi printteri oli parempi sijoitus kuin uudet värikasetit - niillä kun ei ole kamalasti eroa hinnoissa kun kaikki kasetit pitää uusia. Häiden jälkeen printteriä tuli käytettyä vähänlaisesti ja mies osti siihen tänä syksynä uusia värejä. Tauluja askarrellessani olisin halunnut printata jotain, mutta sepä ei enää käynytkään kun koko saamarin rakkine on mennyt ja kuivunut pystyyn. Ja siellä on uudet musteet sisällä. Niin ja meidän skanneri ei toiminut enää kun vaihdoimme PC:stä mäkkiin. Uutta ei viitsi ostaa kun tällä hetkellä skannerin käyttä olisi vähäistä - tosin nythän se on nollassa kun se ei toimi. Heh


PS: Tämä bloggeri säätää nyt ihan itse näitä fonttikokoja - yritin kyllä muuttaa, mutta ei näytä auttavan.


PPS: Mahtavaa, meillä on jo 40 lukijaa! Tervetuloa, uudet lukijat!

5 kommenttia:

  1. Mun on nyt ihan pakko kommentoida, että yksi asia mistä pidän sun blogissa eniten, on nimenomaan nuo kauniit kuvat! Eli ei mitään tommosta "en osaa kuvata", kun selvästi osaat.

    Ja jos saa toivoa, niin noita sun sisustustauluaskarteluja on kiva seurata ja saada ideoita itsellekin (jos joskus olisi aikaa ja viitseliäisyyttä...) eli niitä lisää kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti Anna! :) Olen ehkä vähän kyllästynyt kun ne kuvat ovat niin samasta muotista. Ja kotikuvat ovat aina sillai läheltä kuvattuja, mutta pyrin jättämään kaikki sotkut kuvan ulkopuolelle:D Ulkonakin voisi tietysti joskus kuvata, mutta kamera ei ole ikinä mukana ja ne harvat talviset ulkokuvat on otettu puhelimella.

    Ja jo maar, lisää tauluja tulossa! Niitä onkin hauska tehdä!

    VastaaPoista
  3. Ai kato Anna! Hihhii, sinähän se olet!

    VastaaPoista
  4. Heps, pakko myös kommentoida. Blogi on i.h.a.n.a! Juuri visuaalisuus, henkilökohtaisuus, huumori ja arjen pikku asiat tekevät siitä hyvän. Joten jatka samaan malliin!
    t maarit

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Maarit kauniista sanoistasi!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!