sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uusi vuosi


Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja tervetuloa mukaan myös uudet lukijat, joita onkin nyt tullut muutama pienen ajan sisään! Pikku-Okon perheessä vuosi vaihtui perinteisesti nakkien merkeissä - nakit eivät olleet silmillä, vaan lautasella. Häälahjashamppanja myös avattiin näin reilusti yli vuoden avioelämän jälkeen - silloin häämatkan jälkeenhän sitä ei avattu kun meidän ihanainen pikku-ukkelimme ilmoitti tulostaan ja se on odottanut sopivaa tilaisuutta. Tilaisuus oli uutena vuotena siinäkin mielessä otollinen, että hyvää tavaraa pystyi tarjoamaan muillekin, sillä koska minä vain maistoin sitä, olisi isin pitänyt juoda koko loppupullo yksin. Isi tarjosi juhlajuomaa sitten naapureillekin tuossa pihalla, jonne meni puolilta öin. Äiti ja Okko jäivät sisälle - Okko nyt olikin nukkunut siinä vaiheessa jo monta tuntia. Isi piipahti vielä parin naapurin kanssa lähibaarissa ja tuli sitten Okon ja äidin viereen nukkumaan.

Vuodenvaihteen juhlintaan on kuulunut varsinkin tässä osoitteessa asuessa hauskoja hetkiä. Monena vuotena vuotta on vaihdettu naapurien seurassa ja esimerkiksi yhtenä vuotena eräs naapuri, joka ei ollut alunperin juhlaseurueessa, tuli meille jatkoille. Olimme juuri hankkineet käytävällemme jo aiemmin mainitsemani viiden Ribba-kehyksen sarjan ja minä malttamattomana henkilönä olin halunnut ne kehykset seinälle ennen kuin kuvat saapuivat (tiedän, tosi hölmöä). Meillä siis oli viiden kehyksen sarja seinällä ja kaikissa kehyksissä oli harmaa paperi, jossa luki 'Ribba'. Tämä jatkoille tullut henkilö ihan tosissaan ihasteli meidän taidetta. Heh. Hän poistui puoli viiden aikaan ja silloinkin toisten naapurien avustamana.

Edellisen kerran vuosi vaihdettiin masu jo melkoisen pyöreänä (tosin tuntuu, ettei se vatsa ole sen litteämpi tänäkään vuonna). Muistan, miten mahtavalta tuntui, kun 2010 vaihtui - siis Okon vuosi. Heh, raskaus ei edennyt sen nopeampaan kuin ennenkään, mutta sinne tammikuun puolelle siirtyessä tuntui, että pian sitä ollaan valmiita kun ollaan jo saman vuoden puolella. Tänä vuonna tammikuun puolelle vaihtuminen on tuonut vähän haikeaa tunnelmaa: äitiyslomaa on enää kaksi viikkoa jäljellä ja myöhemmin tänä vuonna edessä on kotiäidin tehtävistä siirtyminen takaisin työelämään". Vuosi 2010 oli paras koskaan - olkoot 2011 vielä parempi!

3 kommenttia:

  1. Oikein Hyvää Uutta Vuotta teille! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oikein hyvää uutta vuotta teidänkin perheelle!

    VastaaPoista
  3. Niin hyvin sanottu, vuosi 2010 oli kyllä täysi kymppi!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!