keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Nukkumisjuttuja


Viime yönä Okko nukkui yksin omassa huoneessaan. Tosin myönnettäköön, ettei ihan koko yötä. Äidillä ja isillä oli oudon paljon tilaa sängyssä nukkumaanmennessä ja molemmat mietittiin, miten sitä osaa nukkua. Heh. Okkokin meni nukkumaan vasta puoliltaöin, vaikka yleensä hän nukahtaa klo 21-22 välisenä aikana. Luulenpa, että ukkeli ymmärsi jotain erikoista olevan tekeillä.

Sänky sai pehmusteet reunoilleen. Pehmusteet ovat olleet hankittuina alusta saakka, mutta silloin kun Okko ihan vauvana nukkui omassa sängyssään meidän sänkymme vieressä, ei pehmusteita ollut kätevä käyttää kun vauva ei näkynyt pehmusteiden takaa, eikä niitä toisaalta tarvittukaan kun vastasyntyneet tuppaavat nukkua melko liikkumatta. Eilen illalla pehmusteet laitettiin turvallisuussyistä, mutta nyt kun Okko meni sänkyynsä odottelemaan päiväunien tuloa, piti pehmusteet ottaa pois kun äiti ei näy ja tyyppi alkoi vetämään niitä pois ja roikkumaan reunalla.

Ensi yönä sitten taas uusi harjoitus. Perhepeti on kiva, mutta Okosta on kehkeytynyt sellainen yöpyörijä, että hänen on oman turvallisuutensa takia parempi nukkua omassa sängyssään.

PS: Ihanaa, voidekuuri auttoi ja Okon iho on taas kunnossa. Kaikki kuivat läikät ovat kadonneet.

2 kommenttia:

  1. Äkkiä Okko tottuu omaan huoneeseen ja tekään ette parin viikon päästä edes kaipaa Okkoa samaan sänkyyn! ;D

    VastaaPoista
  2. Niinpä se varmasti on:) Kaikki uusi on aina jännää - niin lapselle kuin vanhemmillekin:D

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!