perjantai 10. joulukuuta 2010

Perjantai vihdoinkin

Ihanaa kun on perjantai - tätä perjantaita on odotettu liki kaksi viikkoa, sillä isi teki edellisen viikonlopun ja itsenäisyyspäivän ylitöitä, joten meillä on ollut lähes kahden viikon arki.

Taustalla soi Babies Go Coldplay (Coldplayn pehmeitä instrumentaaliversioita Spotifystä), jotta Okko vähän rauhoittuisi päiväunilleen ja äiti voisi tehdä jotain. Tämä Okon kipeä jakso on taannut sen, etteivät joulujärjestelyt ole edenneet mihinkään suuntaan ja äidille alkaa tulla jo paniikki; olisi ollut mukava valmistautua jouluun hyvissä ajoin, mutta ei tässä ole ehtinyt. Tänä viikonloppuna puuhataan sitten kaikkea jouluun liittyvää ja nautitaan kotoilusta koko perheen voimin.

Viime yö oli muuten katkonaisempi kuin koskaan ennen; Okko ei ole heräillyt noin montaa kertaa yössä edes ihan vauvana kun söi vielä öisin. Ja kaikki heräämiset vielä kunnon itkun siivittämänä, josta nousi pelko, että joku kuumeen jälkitauti voisi olla vielä tulossa. Kuulostelin yskää ja nuhaa ja molemmat ovat potentiaalisia.

PS: Juominen onneksi alkoi taas sujumaan eilen illalla, joten meillä on ainakin yksi stressinaihe vähemmän.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti Okko on nyt paranemassa!
    Äläkä välitä, en mäkään ole saanut vielä mitään aikaiseksi joulun suhteen (paitsi muutaman lahjan olen ostanut) joten ei kiirettä! =D

    VastaaPoista
  2. No voi pientä :( jos sieltä on nyt tän taudin lisäksi vielä hampaitakin tuloillaan? Tai korviin koskee vaaka-asennossa? Mukavaa viikonloppua :) tääl on kauhee lumimyräkkä! Ja pitäis illalla lähteä viel tanssiopiston pikkujouluihin - jos saa auton kaivettua tuolta kinosten keskeltä esiin..

    VastaaPoista
  3. Kiitos, ainakin kuumeen osalta on mennyt paremmin - siis sitä ei onneksi ole enää. Voihan se olla, että Okolla oli niin tukkoinen olo yöllä, että piti herätä vähän väliä. Mutta tuttia hän imee nytkin nukkuessaan, joten luulisi nenän olevan melko auki (räkää ei tule). Ja hampaita on tosiaan tulossa. Ne samat naskalit kasvavat edelleen ja pitääkin tarkistaa, onko niitä tulossa lisää.

    Hyvää viikonloppua ja pikkujoulua! Jouluvalmistelut ovat sellaisia, että niitä haluaisi tehdä hyvissä ajoin ja fiilistellä tulevaa juhlaa samalla. Onneksi lahjat on hankittu jo kaikille lapsille ja enää puuttuu oikeastaan vain miehen lahjat, mutta ne saan kyllä hankittua helposti, kunhan osun sopivaan kauppaan. Miehelle keksin yleensä aika helposti jotain. Niin ja paketointi on se hauskin puoli koko jutussa, joten sitäkään ei tarvitse stressata. Tosin lahjojen toimittaminen on yksi ongelma; me kun ei lähdetä kotopuolessa käymään ennen joulua:/

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!