keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Askartelua

Tuo värillinen paperi on itse asiassa ruskeaa
Pieleen leikattu koristereuna harmittaa, mutta en huomannut sitä ennen liimausta
Leimasimet on ihan mahtavia, ihan näin värittämättäkin
Lisää leimasimilla tehtyä
Näistä en tykkää kuin tuosta vihreän sävyisestä
Askartelin sunnuntaina ja eilen hieman kortteja. Sunnuntaina minulla oli oikein seuraakin (kiitos seuralaisille, oli mukavaa!), mutta silloin tulosta ei oikein syntynyt kun näköjään juttelu ja ideointityö eivät onnistukaan samanaikaisesti. Eilen sitten tein hieman lisää.

Muistin tuossa viime viikon lopulla, että omistan hienoja leimasimia, joita en ole edes käyttänyt! Nehän ovat hirmuisen hauskoja ja minulla on niitä monia, sillä tilasimme niitä keväällä Riikan kanssa kimpassa (tai Riikka tilasi, minä vain kerroin, mitä haluan). En ole vielä edes kokeillut kaikkia, joten tiedossa on lisää simppeleitä kortteja. Mielestäni noissa on niin kauniit muodot, ettei värejä välttämättä edes tarvita.

8 kommenttia:

  1. Yksinkertainen on loppupelissä kauneinta.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Ja noita kortteja saa ainakin tehtyä kiireessä;) Vaikka hienosti nuo toimisivat väritettyinäkin ja ajattelin kokeilla sellaistakin jossain välissä.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset emännälle! Olen samaa mieltä, että jutustelu ja tekeminen ei onnistu yhtäaikaa, oma kortti saldoni taisi jäädä kahteen ;).

    Kivoja nuo leimasimet, mistäs hankitte ne?

    VastaaPoista
  4. Heh. Ideointi vaatii keskittymistä:)

    Riikka tilasi ne Ameriikan mailta. Leimasinten mukana oli käyntikortti, jossa lukee starvingartiststamps.com. Että sieltä varmaan:D

    VastaaPoista
  5. ihania kortteja, kyllä sinä osaat.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita kortteja! Kiitos emännälle!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Riikka! Ja kiitos itsellesi kun jaksoit tulla!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!