maanantai 7. kesäkuuta 2010

Viikon aloitusta


Aloin näin maanantain kunniaksi totettamaan uutta siivousmetodiani. Tultiin Okon kanssa työhuoneeseen; Okko sitterissä ja äiti paperipinojen kimpussa, taustalla äidin Spotify-lista (äiti ei koskaan keksi mitään uutta soitettavaa, vaan soittaa aina samaa listaa ja korkeintaan lisää sinne uusia). Okko tosin alkoi protestoimaan heti Kelan papereiden ja palkkakuittien mapituksen välissä ja vain syli tuntui auttavan, joten homma on vielä kesken.

Tänään herättiin taas joskus viiden jälkeen ja aamukahvilla oltiin puoli seitsemän aikoihin. No, ainakin Okolle on selvästikin muodostumassa unirytmiä, sillä aamut, yöt ja illat alkavat mennä jo melkeinpä samoilla aikatauluilla, mutta päiväsaika on vielä hieman vaihteleva.

Okon kanssa touhutessa on saanut tottua siihen, että aina ei voi tehdä sitä, mitä meinasi. Ja se on täysin ok, sillä menemme (pääsääntöisesti) lapsen ehdoilla. Nykyisin käy melkein poikkeuksetta niin, että pyykkiä ei ehdi ottaa koneesta heti kun se on valmista. Parisen päivää sitten aloin ihmettelemään kylppärissä olevaa tunkkaista hajua; ihan kuin tupakanhaju olisi tullut melko mietona. Epäilin ensin ilmanvaihtoa, kunnes haistoin pyykkikonetta. Haju tuli tosiaan sieltä. Voi ei! Olen ollut niin tyytyväinen kun kone on pysynyt niin raikkaana sen reilun kolme vuotta, mitä se on ollut meillä. Pesin siinä 90°C ohjelman kaksi kertaa jauhemaisella pesuaineella, mikä on koneen ohjeen mukaan keino huoltaa konetta, mutta haju ei lähtenyt. Voi itku! Pitää katsoa, mitä Martat antaa neuvoksi.

Tällä viikolla on pakko stressata vaatteista - omistani nimittäin. Kuten sanottua, vauvavatsa ei ole vielä hävinnyt kokonaan ja aloin jo epäilemään, että se on alkanut kasvamaan uudelleen (niillä lakuilla, jätskeillä ja suklailla ei ole mitään tekemistä asian kanssa). Olen kulkenut peikon näköisenä kuusi viikkoa ja nyt lauantaina minun pitäisi näyttää taas ihmiseltä kun osallistumme ystäväpariskunnan hääjuhlaan. Pääsen perjantaina kampaajalle, lisäksi minulta löytyy kauniit kengät, laukku ja käsikoru, joten kaikki muu on kunnossa, mutta joku tyylikäs vaate puuttuu. Tulin nyt siihen tulokseen, että haluaisinkin jonkun polvipituisen mekon - joku musta olisi kiva, mikäpä muukaan. Siinäpä haastetta kun en voi kovin kauaksi aikaa poistua kotoa, eikä minulla ole minkäänlaista motivaatiota lähteä kauppoihin kun en edes tiedä, minkä kokoinen olen. Niin ja mitä teen alusvaatteiden suhteen - juhlavaatteiden alla pitäisi olla kunnon alusvaatteet, ei mitään kamalia imetysliivejä.

Pienet on siis kotirouvan ongelmat loppujen lopuksi. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

PS: Okko täytti lauantaina kuusi viikkoa. Nyt menee jo nyrkkikin välillä suuhun ja kuolaaminen on alkanut pienimuotoisena. Lisäksi Okko osaa jo hymyillä meille takaisin - se on ollut ihan parasta! Iso poika!

2 kommenttia:

  1. Ja kovasti kasvanut:) Keskiviikkona on neuvolan lääkäri ja minä epäilen, että viiden kilon raja ei kyllä ole kaukana!

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!