torstai 29. huhtikuuta 2010

Suuri päivä, 24.04.2010


Elämäni mullistavin päivä alkoi klo 5.30 aamulla kun tunsin lirahduksen nukkuessani. Jotenkin tajusin ponkaista sängystä ylös ja hyvä niin, sillä kastelin parkettia ihan urakalla. Tuo hetki on jäänyt mieleen yhtenä niistä merkkihetkistä sinä päivänä - hassua sinänsä, sillä eihän se nyt ollut mikään runollinen hetki, vaan pikemminkin koominen kun seisoin jalat ristissä sängyn vierellä kun mieheni oli ihmeissään, mitä tapahtui. Mies lähti etsimään pyyhkeitä ja soittamaan sairaalaan - minä menin seisomaan kylpyhuoneeseen vähän hölmistyneenä. Hih, en tajunnut ensin edes laittaa suihkua päälle ja peseytyä. Lapsivettä tulikin sitten hyvin monta kertaa aamupäivän aikana ja laitoimme pesukoneen pyörimään, jottei kaikki lapsivesipyykki jäisi odottamaan sairaalasta paluuta. Lapsivedenmeno oli minulle hyvin merkittävä ja jopa tunteikas asia, sillä synnytyksen alkamista oli odoteltu jo jonkin aikaa ja sillä hetkellä valkeni, että vauva tulee syntymään pian.

Sairaalan ohjeet olivat tulla paikan päälle viimeistään 12h päästä. Supistuksia odotellessa halusin pitää pienet siivoustalkoot; aika menee touhutessa nopeammin ja halusin, että koti on mukavassa kunnossa palatessamme. Lisäksi halusin olla siistin näköinen suurena päivänä, joten sheivasin, meikkasin ja laitoin hiukseni. Supistuksia alkoi tulemaan vasta noin yhden aikaan iltapäivällä ja joskus kahden jälkeen niistä tuli jonkin verran kivuliaampia. Olin hieman pettynyt kotona kun kivut olivat melko mietoja; ajattelin, että synnytys ei edisty sellaisilla kivuilla. Sitten joskus puoli kolmen aikoihin piti hieman kipristellä jo polvillaan kipujen takia ja mies sanoi, että nyt mennään. Itse en olisi vielä halunnut, sillä ajattelin, että laittavat meidät vielä sieltä sairaalasta kotiin.

Olimme Jorvin sairaalan synnytysosaton vastaanotossa vähän ennen klo 15 ja pääsimme tutkimuksiin lähes samantien. Olin (molemmat olimme) hyvin yllättyneitä kun kätilö kertoi, että olen jo 8cm auki ja että voisimme siirtyä synnytyssaliin, kunhan hän käy sellaisen meille järjestämässä. Siinä vaiheessa oli jo aika jännä olo - tätä hetkeä oli odotettu! Muistuttelin muutamaan otteeseen maanantaille varatusta kokoarvioultrasta ja sen peruuttamisesta, johon kätilö tuumasi iloisesti, että kohtahan se vauvan koko selviää. Kätilö kysyi, haluaisinko päästä lämpimään suihkuun jumppapallon päälle ja vietinkin siellä sitten yli tunnin, vaikka välillä mietin niinkin tyhmää asiaa kuin kuinka paljon vettä tuhlaantuu suihkussa istuessa. Olimme tuon ajan kahdestaan synnytyssalin tiloissa ja oli oikeastaan aika rentouttavaa kun mitään ylimääräistä hälyä ei ollut ympärillä.

Väsyin suihkutteluun joskus viiden maissa ja halusin tulla pois. Laitoin vaaleanpunaisen sairaalapaidan takaisin päälle ja mieheni soitti kätilön paikalle. Kätilö pyysi minut pöydälle tutkittavaksi. Ennen nousemista tuli koko päivän ehkä pahin supistus ja jouduin siinä hieman keräämään happea polvillani lattialla. Totesin jo aiemmin päivällä, että supistukset tuntuvat tuplasti pahemmalta sängyssä maatessa, joten en halunnut olla yhtään ylimääräistä sängyllä. Tutkittavaksi noustuani kätilö totesi, että voidaan alkaa ponnistamaan. Tuossa vaiheessa kello oli 17.15. Hieman minua kylmäsi se asia, että en ollut saanut mitään kivunlievitystä ja alkaisin ponnistamaan. Itse synnytyksessä minua ajattelutti nimittäin vain repeämät ja miltä ne tuntuisivat ilman kivunlievitystä. Olin salaa toivonut, että pärjäisin ilman kivunlievitystä, mutta en sanonut sitä ääneen missään vaiheessa, sillä pelkäsin, että joku käyttäisi sitä vielä minua vastaan, eikä antaisi lievitystä jos sitä pyytäisin. Kätilö antoi ilokaasunaamarin käteeni ja vedinkin siitä muutaman henkosen, mutta en huomannut sillä olevan minkäänlaista vaikutusta ja lopetinkin sen käytön jossain vaiheessa. Lisäksi naamari oli lähinnä ärsyttävä kun sitä piti pitää kädessä kesken ponnistelujen ja sen käyttöön piti paneutua liikaa, joten olin tyytyväinen kun sain laskettua sen kädestäni.

Toinen kätilö saapui avuksi jossain vaiheessa ponnistelua. Ponnistusvaiheen alku oli hankalantuntuinen, sillä tunne oli melko epämiellyttävä ja ponnistaminen tuntui aluksi hyvin työläältä. Lisäksi kätilöt kannustivat minut kamalaan asentoon, jossa en tykännyt olla yhtään. Jalat olivat koukussa ja nojasivat kätilöiden lanteisiin ja minun olisi pitänyt ottaa vielä kiinni omien reisieni alta. Taisin kyllä puristella patjaa enemmän. Jossain vaiheessa ponnistaminen muuttui kun vauva eteni ja tunne muuttui pakottavammaksi. Siinä vaiheessa ponnistaminen helpottui, mutta myös sattui enemmän. Yht'äkkiä polttelu ja paineentunne hieman helpottui ja kätilöt käskivät hiljentää ponnistamista. He vetivät Okon varovasti pihalle ja olin aivan ällistynyt kun Okko yht'äkkiä oli siinä synnytyspöydällä ja huusi lähes yhtä kovaa kuin äiti ponnistaessaan. Okko syntyi klo 17.48. Hetki oli ihmeellinen ja tosiaankin yllättävä - vauvan pään synnyttyä asia sujui yllättävän helposti.



Ihana Okko laitettiin heti äidin rinnalle lepäämään ja siinä me sitten tutustuimme toisiimme. Muistan vieläkin, miltä Okko tuntui siinä rinnalla maatessa. Kätilöt hoitelivat jälkityöt ja isi otti kuvia. Jossain välissä Okko otettiin pesua ja punnitusta varten pois rinnalta ja minut passitettiin suihkuun. Suihkun jälkeen sain Okon takaisin rinnalle ja Okko sai ensimmäiset tippansa äidinmaitoa. Isi otti asiasta videotakin, mitä oli ihana katsella myöhemmin kotona.


Olimme synnytyssalissa vielä melko pitkään jälkeenpäin, sillä saimme sinne ruokaakin. Vaikka sairaalassa oli ruuhkaa, kukaan ei tullut häätämään meitä huoneesta, vaan saimme olla ihan kolmistaan ja nauttia tilanteesta. Joskus kahdeksan jälkeen tuumailimme, että olisimme valmiita siirtymään osastolle. Kätilö tuli hakemaan meidät ja rullasi minut Okko sylissäni pyörätuolissa kun isi kantoi tavaroita.

Koko synnytys oli ihanan rauhallinen tapahtuma, jota ei liika ihmismäärä häirinnyt - vietimmehän paljon aikaa ihan kahdestaan kun tilanne sen salli. Synnytystä hoitanut kätilö oli mukava noin kuusikymppinen nainen, joka kannusti sopivasti, mutta otti työnsä kuitenkin hyvin jämäkästi. Tuumailinkin jälkeenpäin, että hän oli sellainen vanhan liiton kätilö.

9 kommenttia:

  1. Oi miten ihana oli lukea sun synnytyskertomus! Sehän oli mennyt todella helposti ja sujuvasti! Itsellänihän meni se lapsivesi myös, mutta Petra syntyi vasta yli puolitoista vuorokautta myöhemmin, kun ne pahuksen supistukset eivät lähteneet kunnolla käyntiin. Miten niiden repeämien kanssa? Se oli tosiaan ihana tunne, kun sen pään sai ulos :) Sitten helpotti ihan kunnolla. - Heli -

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että kaikki meni hyvin ja synnytyksestä jäi hyvä mieli. Ja täytyy sanoa, että lopputulos on suloisista suloisin!
    -marjo

    VastaaPoista
  3. Kiitos tytöt!:) Repeämiä tuli vähän; sain viisi tikkiä, joista kaksi syvää ja kolme pinnallista. Meillä on muutama hassu kuva synnytyssalista, jossa Okko on rinnalla ja minä irvistelen. Ihmettelin ensin, mitä minä ilmeilen niissä kuvissa, kunnes muistin, että minuahan tikattiin samalla. Heh. Kätilöt toivottivat tervetuleeksi uudelleen ja varoittivat, että seuraavalla kerralla täytyy lähteä sairaalaan heti kun alkaa supistamaan - olen ilmeisesti synnyttäjämatskua:D Siinäpä uusi ura minulle, hih.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, että sain lukea kertomuksesi. Täällä ollaan melkein kyyneleet silmissä - uusi elämä on aina niin ihmeellinen asia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Riikka:) Halusin kirjoittaa itsellenikin kaiken muistiin - yksityiskohdat kun meinaavat aina unohtua. Nytkin tosin taisi unohtua jo jotain ja olen joitain juttuja muistanut tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen.

    VastaaPoista
  6. Hieno, kaunis kertomus ja yhä onnea :)

    VastaaPoista
  7. Onnea pienestä pojasta!

    Aivan ihana synnytyskertomus.
    Itselläni synnytykset ovat alkaneet supistuksilla, mutta se tunnu on varmaan ollut melko sama kuin sinulla vesien mentyä. Se onni kun tietää että se on menoa nyt. Pian saa vauvan syliin!

    Itse jännäilen täällä siskoni puolesta jolla on tänään aamulla alettu käynnistellä synnytystä. Tämä oli niin ihanaa luettavaa tähän mielentilaan ;)

    Mukava blogi sinulla muutenkin. Jatkan lukemista ja tulen varmasti vierailemaan uudestaankin.

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!