keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Neljä päivää laskettuun aikaan


Se on jo lähellä! Mitään suurempia merkkejä tosin ei ole vielä ollut näkyvillä ja luulenpa, että menen huomenna ihan normaalisti neuvolaan.

Olen jotenkin niin väsynyt taas, että leijun ihan muissa maailmoissa suuren osan päivästä ja mielessä pyörii ajatus, että pitäisi siivota, pitäisi pyykätä. Jännä kun välillä oli jo sellainen olo, että nukuin unikiintiön täyteen, mutta nyt ihan loppumetreillä olen taas alkanut väsymään.

Nyt kun ollaan näin lähellä suurta päivää, on näitä uusia vitsauksia alkanut tulemaan esille. Ensinnäkin minusta on tullut entistäkin pahempi pissaliisa (heh, kuten sanottua, eritteistä tulee vain puhuttua raskauden yhteydessä). Miten on mahdollista, että vessassa voi käydä niin monta kertaa päivässä - ja yössä?! Ihan uskomatonta! Toinen juttu on asentokivut nukkuessa. Alaselkä ja lonkka kipeytyvät helposti ja nukkuminen tekee usein kipeää, mutta väsyttääkin kyllä, joten ei voi nousta kukkumaan liian aikaisin.

Mieheni kertoi, miten oli jutellut miespuolisen kollegansa kanssa minun raskausajan ongelmista. Mieheni oli todennut, että minulla kipeytyy selkä välillä, johon toinen oli todennut, että kyllähän se varmasti kun on se 3-4 kiloa siihen eteen tullut. Hehe, päivän paras! Miltä lähes 12 kuulostaa?!

Mutta mutta, nautin edelleen raskaanaolemisesta, tämä vain käy jo vähän raskaaksi. Oikeastaan aika ikävä valittaa täällä noinkin pienistä asioista ja varsinkin kun ajattelin tämän blogin olevan sellainen hyväntuulinen. No olenhan minä hyvällä tuulella ja taidankin siirtyä tuonne siivouspuuhien pariin - tiedä vaikka päästäisiin tositoimiin pian ja sitten olisi ikävää jos tänne jäisi jotain sotkua odottamaan meidän kotiinpaluuta.

PS: Ihana mieheni toi minulle eilen kukkia. Söpöä! Huomasin, että kolmas kukka on hävinnyt tuonne taakse kun otin kuvan. Heh. Laiskiainen kun en ottanut uutta kuvaa.

Edit klo 12:21: Soitin äsken neuvolaan ja sain taas puhtaat paperit hepatoositestistä! Ihanaa!

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti loppurustistukseen!! Minä porskutan täällä viikon jäljessä noin niinku lasketun ajan perusteella. Se on kyllä ihan uskomatonta, miten monta kertaa ihminen voi tosiaan yön aikana käydä vessassa... Viimeiset neljä päivää olen maannut sängyn pohjalla - jotain kohtalon ivaa kait, kun on ollut suht helppo raskaus muuten, että iskee kamala flunssa viimeisillä raskausviikoilla. Ei ole nimittäin tullut paljon nukuttua... Mutta nyt tuntuisi jo olo olevan vähän parempi :-)

    Toivottavasti voidaan pian lukea täällä ilouutisia teidän pienestä tulokkaasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja tsemppia sinnekin - lähellä se on teilläkin ja voi alkaa ihan koska vaan! Jännää! Mutta voi harmitus tuon flunssan kanssa - parane pian!

    Huomasin muuten, että hengitän nyt paljon paremmin kun vauva on laskeutunut, joten se tuo vähän helpotusta oloon... Ja kyllä me jo odotellaankin kovasti, että päästään tapaamaan meidän pikkuinen! Hassua ajatella, että siellä hän köllöttää mukana koko ajan, mutta yhtään ei tiedetä, minkälainen tyyppi sieltä on tulossa:) Pientä pellavapäätä odottelemme - äiti ja isi ovat molemmat olleet (ja äiti edelleen) hyvin vaaleita pienenä.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Siivous, sauna, lehtien haravointi - ne on kuulemma sellaisia hyviä keinoja päästä tosi toimiin :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos Riikka! Olen kyllä miettinyt tuonne rappukäytävään menemistä - jos alkaisin ravaamaan rappuja eestaas:D Saunaa onkin tullut harrastettua tässä, mutta taitaa vauveli ja koko keho vain tykätä siitä:)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä, muista että aika kultaa muistot. Jossain vaiheessa ajattelet raskauttasi hienoisella kaiholla.

    VastaaPoista
  6. Kiitos:) Ja ei mulla oikeasti mitenkään vaikeaa ole - kunhan olen vähän köntys nyt tässä vaiheessa. Helpollahan tässä ollaan päästy, jos vasta viikolla 40 alkaa voimat loppumaan:) Ja ihan hyvin minä nytkin voin - taitaa olla aina hetkellistä tuo hankala olo.

    VastaaPoista
  7. Jännää! Ihan kohta! Ja sauna, seksi ja siivous ovat kuulemma ne kaikkein tehokkaimmat. Järjestystä en tiedä :D Tsemppistä sinne!

    VastaaPoista
  8. Heh, kiitos. Jos sekstailisi saunassa:D Hehe.

    VastaaPoista
  9. Siivousta voisi tehdä heti neuvolan jälkeen, joka on aamupäivällä. Miehellä on tänään työpaikan virkistyspäivä, joten silloin se varmaan alkaa. Tosin hän meni sinne autolla ja on lähtövalmiudessa koko ajan, joten saan hänet kyllä paikalle nopeasti tarpeen vaatiessa.

    VastaaPoista
  10. Muistata miestäs ettei kaahaa :D sun ei tartte kun laittaa viesti et alkoi supistukset (ts.synnytykseen aikaa useampi tunti esim.) niin kaahaa tuhatta ja sataa. Meillä isä töistä tullessaan alkoi kävelemään edestakas ja piti kummaa ääntä :D eli läähätti ja puuskutti jo valmiiksi - mun puolesta!

    VastaaPoista
  11. Hih, joo:D Pelottelin jo häntä vahingossa yksi päivä soitellessa kesken palaverin. Hän laittoi ensin viestin, että soittaa takaisin myöhemmin, mutta soittikin sitten heti perään keskellä palaveria. Ja minulla kun oli vain jotain ihan hölmöä asiaa:D

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!