maanantai 29. maaliskuuta 2010

Onpa nätti


Huonekasvit eivät ole oikein koskaan olleet minun juttu laajamittaisemmin. On meillä nyt ollut kaikenlaisia kasveja pienissä määrin, mutta sellainen useamman kasvin rykelmä, jota pidetään erillisellä kukkapöydällä, ei ole ihan meidän tyylistä. Parvekkeelle on kyllä kiva laittaa sitten keväällä taas uusia kasveja ja niistä innostummekin kyllä joka vuosi.

Tämän ihanuuden tilalle voisi hankkia kohta jonkin uuden - tuo sojottaakin vähän minne sattuu. Jokin mehikasvi voisi olla kiva. Hassu juttu muuten, miten äitini kertoi minulle keskustelustaan työpaikalla: eräs rouva oli kertonut kauhistuneena, miten nykynuoret eivät laita koteihinsa verhoja, eivätkä viherkasveja. Äitikin oli siitä tiedosta hyvin yllättynyt, vaikka onhan hän nähnyt meidänkin kaikki kodit,  emmekä ole missään niistä harrastaneet kumpaakaan lajia kovinkaan laajamittaisesti. Onhan monen kohdalla kyse tietysti myös tilasta, eikä tänne meidänkään kotiin kyllä mitään jättikasveja edes mahtuisi.

PS: Minulla ei ole tuo mieheni kamera hallinnassa edelleenkään. Puukotin tuota kuvaa vielä Lightroomissa ja Photarissa ihan urakalla ja siitä lähti kaikki sävyt. Öh, jos ensi kerralla sitten pyytäisin vaikka ohjeita.

2 kommenttia:

  1. Tuo näyttäisi olevan juoru?! Mehikasveista häntämaksaruoho vetoaa minuun ulkonäöllään..hassu. Anopinkieli/anopinhammas ovat kiitollisia kasvatettavia - vauvan kanssa kun ajatukset on jossain muualla kuin kasvien hoidossa :D tiedoksi vaan.. minullakaan ei nuo sisäkasvit menesty muutamaa poikkeusta lukuunottamatta eli nuo yllämainitut ja pari vanhaa saintpauliaa (jotka jopa kukkii vuodesta toiseen), pullojukka(helppo), viirivehka ja palmuvehka(helppo). Pihamaalla onneksi onnistun paremmin :D kokeilemalla ja tuurilla! Ja onnea viikoista..kohta se koittaa ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kovasti odotellaan tulokkaan saapumista! Juuri laitoin loputkin pestävät koneeseen - siellä pyörii nyt vauvan lakanat ja pukluliinat. Sitten puuttuu vain itse päätähti niitä käyttämään... Sitä anopinkieltä katsoinkin Kodin ykkösessä käydessä. Ja hernevillakko olisi kiva, mutta ei roikkuvana versiona - tosin ne kaikki taitavat roikkua. Meillä oli myös sellaisia hienoja mehikasveja, joiden lehdet olivat pulleita, väh'n kiven näköisiä. Onnistuimme kuolettamaan ne melko pian ylikastelulla. Heh. Kuvassa oleva kukka oli joku maaorkidea tai joku erikoinen. Ne kukat eivät oikein näy kun kuvaaja sohi kameran kanssa, mutta siihen tuli sellaiset nolon pienet kukat.

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!