keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Hääpuku

Tulipa taas mieleeni, mitä puuhasin vuosi sitten. Päätimme viime maaliskuussa mennä vihdoin naimisiin. Vihdoin siksi, että olimme siinä vaiheessa olleet yhdessä jo yli 10 vuotta. Olimme olleet monta vuotta häiden järjestämistä vastaan, mutta sitten yht'äkkiä ajatus innostutti molempia ja suunnittelimmekin meidän näköisen päivän, joka oli kaikenkaikkiaan aivan mahtava. Itse juhlapäivä oli elokuun 8:s ja juhlapaikkana meillä oli iki-ihana Hvitträsk, Saarinen-Gesellius-Lindgrenin entinen koti.

Hääpukua olin tietysti piirtänyt jo lapsesta saakka, heh. Kun pääsin itse asiaan, eli pukujen valintaan, olin tullut jo siihen tulokseen, että en hankikaan valkoista, sillä olen itsekin sen verran vaalea, että valkoisen kanssa näytän jo hyvin valjulta. Puvuksi valikoitui lopulta iltapuku, jonka mallin sattumoisin bongasin linnan juhlista oman juhlapäivän jälkeen (minulla tosin ei ollut noita kimalluksia kaulalla), samoin värikin tuli samoissa juhlissa esille. Ei sitten tarvittu näitä omia skissejä - puku nimittäin olikin valmisvaate ja poikkesi muutenkin alunperin mietitystä, mutta kun sain mekon päälleni, se osoittautui heti oikeaksi.

4 kommenttia:

  1. Myös meikäläinen oli "piirtänyt" pukuaan lapsuudesta saakka. Itseasiassa jossain määrin se vastasi ajatusta, mutta toisaalta oli ihan erilainen.

    VastaaPoista
  2. Teetätitkö puvun? Itse haaveilin aina teetätetystä puvusta, mutta sitten mietin sen hintaakin ja päädyin valmisvaatteeseen. Tuolla se nyt roikkuu vaatehuoneessa - voin mittailla sillä sitten jossain välissä, olenko palautunut entisiin mittoihin. Tai vielä pahempaa; minulla on nahkainen moottoripyöräasu, jonka housut ovat viime aikoina olleet melko pinkeät - voin kiusata itseäni niillä. Heh.

    VastaaPoista
  3. Teetin tutulla ompelijalla, juu. Ongelma oli saada oikeat materiaalit pukuun - korsettiosan matsut löytyi omista kokoelmista, tyllipitsi vaan meni väripadan kautta, mutta villasatiini pitikin sitten tilata meren takaa.
    Oma pukuni mahtunee päälle... pitäisi varmaankin testata joku päivä.

    VastaaPoista
  4. Oi, kuulostaa upealta! Ja se hääpukuhan pitää ehdottomasti laittaa päälle aina välillä - voi vähän fiilistellä kotona:) Minä en ole vielä ehtinyt fiilistelemään kun pikkuinen ilmoitti tulostaan heti häiden jälkeen (heh, how appropriate) ja mekko ei siten ole toistaiseksi mahtunut päälle.

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!